5. ja 6. matkapäivä, Venetsia


Aamulla heräsimme auringonpoisteeseen. Tietenkin se alkoi paistaa kun vaihdamme kaupunkia. Edellinen ilta olikin sitten mennyt osaltani puhuessa posliinitorveen joten illasta ei suuria kertomuksia ole jaettavaksi. Liekkö ollut jonkin asteinen ruokamyrkytys vai jatkoa edellisen päivän ongelmille. Siis aamupalan kautta rautatieasemalle jossa iloksemme huomasimme junamme olevan 15 min myöhässä. Lähes kaikki junat olivat 10-50 min myöhässä. Sitä italialaista täsmällisyyttäkö?
Kun pääsimme junaan selvisi meille että paikkamme olivat tuplabuukattu. Tietenkin. Onneksi tilaa kuitenkin oli ja pääsimme istumaan. Bolognassa paikoillamme istuva perhe poistui junasta joten siirryimme omille paikoilellemme. Toki toinen paikoistamme oli tuplabuukattu myös Bologna-Venetsia välin mutta pöytäpaikoilla kun istuimme niin sovimme kaikki penkkeihin ilman sylikkäin istumista. Joskin en tiedä kuinka pahoillaan olisimme olleet jos olisimme kyseisen herran sylissä joutuneet istumaan...

Perille Venetsiaan saavuimme siis 15 min aikataulusta myöhässä, ei siis vaikuttanut elämäämme millään lailla. Hotellimme Belle Epoque löytyi kätevästi hyvin läheltä asemaa. Palvelu tiskillä oli melko töksäyttelevää eivätkä respan poijjaat kertoneet mistään mitään. Paitsi aamiaisajan. Aulan seinät olivat verhottu punaisella sametilla. Tuli meleen bordelli. Huoneemme oli alakerrassa joten aavistelin jo huonoa yötä ja seuraavaa aamua varten... Huone oli pieni ja tunsin oloni klaustrofobiseksi. Seinien vihreä raitakuviointi ei parantanut asiaa. Ikkunasta näkymä oli hotellin näköalahissiin. Ikkunaverhot kiinni siis. Huone oli kyllä siisti mutta vessanpönttömme reunojen alla asustelee parvi joitakin nöttiäisiä. Lutikoita ne eivät kuitenkaan oletettavasti ole koska niillä on siivet. Ellei sitten evoluutio ole ehtinyt täällä edelle. Noita pörpäsiä on kuitenkin paljon eivätkä ne huuhtoudu edes vedenmukana pois vaan osaavat perkuleet uida. Seuraava ilonaihe jonka huomasimme oli se että meillä on yhteinen peitto! Jippiii! Mitäpä muuta kaksi naista öisin toisiaan lämmitkääkseen tarvitseekaan kuin tuplapeiton? Jännittävin asia huoneessa kuitenkin on se että seinät ovat pehmustettu... Ymmärrän kyllä pehmusteiden tarpeen katsellesani seiniä ja peittoa.

Bordellin, ei ku siis hotellin aula

Bor... hotellihuone

Lähdimme valloittamaan Venetsiaa. Lähtiessämme pyysin respan poijjiilta että olisko mahdollista saada huoneeseen toinen peitto. Vastaus: ”Tottakai, onnistuu”. Siis Venetsian kaduille, tai siis lähimpään ravintolaan lounaalle. Otin pizzaa, oli erittäin hyvää. Uskallauduin juomaan myös lasin viiniä. Lounaan jälkeen menimme kahvilaan jälkkäri muffineille ja kaffeille. Kahvi on edelleenkin tajuttoman hyvää täällä ja kahvilastakin löytyi Miialle syötävää. Maissi- ja riisijauhosta tehty muffinsi. 

Nomnom pizza

Kahvien jälkeen kiertelimme päänmäärättömästi katuja ja kujia. Ylitimme sillan toisensa perään. Turisteja oli paikkapaikoin paaaaaljooon mutta ajoittain oli hyvinkin hiljaista. Krääsä kojut ja kaupat ovat vallanneet kaupungin. Joka puolella myydään naamioita ja väitettyä Muranon lasia. Ohitimme myös ihanan suklaakaupan mutta se oli niin tupaten täynnä väkeä etten mennyt sisään. Miia kävi nappaamassa maistiaisia jotka olivat herkkua.


Krääsäkauppojen ikkunoita



Katutaidetta eräällä piazzalla

 
Sulaa suklaata

Vaeltelu johti meidät Rialton silalle joka on ollut Venetsian kaupankäynnin keskus. Silta oli kansoitettu turreilla. Istahdimme sillan viereen viinille ja ihailimme Venetsian taloja ja condoleja. Viini ei ollut hyvää, oli jotakin talonviiniä ja maksoi paljon. Sillalta lähdimme suuntaamaan kohti hotellia. Pienillä kujilla jotka kulkevat ristiin rastiin suunnistaminen on hieman hankalaa. Varsinkin kun kartasta puuttuu yli puolet kujista. Miian googlemaps kertoi että olimme jo melko lähellä hotellia kunnes aloimme suunnistamaan sen mukaan mikä näytti Miiasta kivemmalle kujalle... hieno idea joka johti siihen että olimme pian melkein lähtöpisteessämme. Suunnistusta eivät helpottaneen pönpötit (uskoakseni ovat kirkon torneja) joita Miia uskoi nähneensä jo aimmin, mie en. No eipä silti. Kujilla harhailu ja kanaaleiden töllistely oli varsin hauskaa joten muutama ylimääräinen mutka ei haitannut ja lopulta pääsimmekin hotellille. 

Rialton silta

Miia, viini ja tupakka

Taidetta kanaalilla

Sehän on Venetsia!

Huoneeseen tultuamme totesin ettei toista peittoa oltu tuotu. Kävin kysymässä asiaa respasta jossa oli nyt eri henkilö. Respan setä ei ollut kuullutkaan moisesta ja kysyi minulta kelle olin asiasta puhunut. No mistä mie nyt sen nimen tietäisin joten selittelin vaan jotain nuoremmista miehistä. Respan setä sanoi ettei voi tehdä asialle mitään koska huonesiivoojat ovat jo lähteneet kotiin ja asia kuuluu heille. Siis, mie en ole koskaan ymmärtänyt etelässä miten hotelleissa yksi asia kuuluu yhdelle ja toinen toiselle. Madeiralla emme saaneet kaukosäätimeen uusia pattereita koska respantyöntekijällä ei ollut lupaa ja avaimia mennä huoneeseen jossa paristoja on. Siis respantyöntekijä on jokapaikan höylä jonka tehtävä on auttaa asiakasta kaikin tavoin eikä levitellä vain käsiää. Minun piti vielä ihan itse kirjoittaa lappu siivoojalle peitosta, edes sitä ei setä voinut tehdä. Sanonko mitä! Edessä oli siis yö saman peiton alla, ihanaa!

Huoneessa pikainen tursotus, suihku ja sitten lähdimmekin metsästämään illallispaikkaa. Ravintola valikoitui sen perusteella että ikkunassa oli lappu jossa ilmoitettiin että tarjolla on myös gluteenivapaata pastaa. Ravintola oli selkeästi perheenpyörittämä ja vanhahko tarjoilija setä selitti auliisti gluteenittomat vaihtoehdot. Miia otti sienipastaa, mie päivän kalaa. Kummankaan ruuat eivät olleet kummoisia. Minun kalafileeni oli pieni ja Miian pasta hieman turhankin al dentteä. Suurin yllätys oli lasku. Päivän kalan piti olla 8e/100g. Fileeni oli häthätää ehkä 150g mutta sen hinta oli 18e. Sanonko mitä! Oli vissiin file kutistunut grillatessa... heh. Olisi asiasta kai voinut äläkän nostaa mutta kun ei sattunut vaaka laukkuun niin turhapa siitä oli kai räpiköidä. Ei jatkoon!

Hotellille mennessä otin pari kuvaa kanaalista mutta sitten suuntasimmekin jo takaisin hotelliin. Huone ahdisti edelleen kuten ajatus yhteisestä yöstä saman peiton alla. Yritin katsella hetken koneelta ohjelmaa mutta hotellin wi-fi on niin onneton että 25min ohjelman lataaminen olisi kestänyt 3h. Luovutin ja aloin nukkumaan. Sänky ja tyyny olivat epämukavia. Heräsin aina kun liikahdin. Säikähdin sydänjuuriani myöten kun avasin silmäni ja Miian naama oli 10 sentin päässä omastani...hilauduin lähemmäs sängyn reunaa. Todella huonosti nukutun yön kruunasi se kun aamupalaa valmistelevan keittiön melu alkoi kantautua huoneeseemme aamuyöstä ja myöhemmin ihmiset alkoivat vetää laukkujaan alas portaita jotka ovat suoraan yläpuolellamme. Myös kaikki keskustelun äänet kantautuivat huoneeseemme. Korvatulpatkaan eivät pelastaneet tilannetta. Aamulla vihreästä pehmustetusta huoneesta löytyi lentävän pörpäsparven lisäksi kaksi äksyä peikkoa jotka eivät tulleet yhtään onnellisemmaksi kurjasta aamupalasta ja pahanmakuisesta kahvista. 

Kaisailimme itsemme ja läksimme matkaan. Ensin suunnistimme juutalais ghettoon jossa juutalaisten tuli asua melkein kolme vuosisataa kunnes Napoleon kumosi käytännön 1700-luvun lopulla. Edelleen alueelta löytyy kosher kauppoja ja ravintoloita. Ghetossta suuntasimme juomaa parempaa kahvia. Tuli vähän parempi mieli.

Miia hengailee ghettossa

Hyvää kahvia

Kanava ja kondoli


Pyykiin kuivausta paikallisittain

Kahvin jälkeen lähdimme suuntamaan Pyhän Markuksen tuomiokirkolle. Matkalla käväisimme parissa kirkossa mutta niissä ei saanut kuvata. Ilmeisesti kännykkäkameralla kuvaaminen ei ole kuvaamista... 😯 tai niin päättelin ihmisten puuhista. Talojen seinissä on hyvin reittiohjeita ainakin päänähtävyyksille joten Pyhän markuksen katedraalille oli helppo löytää. 

Pyhän Markuksen katedraali kurkistaa

Katetdraali on ylenpalttinen niin sisältä kuin ulkoakin. Kirkon pääovea koristavat kopiot hevosista joiden alkuperäiset versiot löytyvät sisältä kirkosta. Noita hevos raasuja on kuskailtu ympäri eteläistä Euroopaa sotasaaliinaa pitkin vuosisatoja. Ise katedraaliin on osin ilmainen sisäänpääsy. Kastekappeli ja alttarintakaosa ja yläkerta ovat maksullisa mutta itse kirkkosalia pääsee katsomaan ilmaiseksi. Kirkon katto on kauttaaltaan kullattujen mosaiikkien peitossa. Hiukka turhan pröystäilevää minun makuuni mutta vaikuttavaa yhtä kaikki. Kirkkoon ei saa viedä reppuja jos sellainen sattuu olemaan se täytyy viedä säilytykseen. Ovella ollut italialainen mies huitoi ja ohjeisti minua asiasta italiaksi. Laukku säilytykselle ei ollut minkään valtakunnan opasteita ja kotvan hyrränä pyörittyämme löysimme sen vihdoin pimeältä sivukujalta. Ehdin melkein luovuttaa koko asian.

Venetsian uppoaminen näkyy selkeästi Pyhän Markuksen kirkossa ja aukiolla. Kirkossa vettä oli noussut useassa kohdassa ja lattioille ja kirkkoa kannattalevat pylväät olivat selkeästi painuneet. Aukiolla ollessamme alkoivat viemärit työntää vettä aukiolle nousuveden noustessa. Meinasi varpit kastua. 

Kahvila Pyhän Markuksen kirkon aukion reunalta

Seuraavaksi suuntasimme Dogen palatsin ohi kohti Huokausten siltaa joka minulta olisi jäänyt ilman Miiaa täysin huomaamatta. Pari pakolista turrekuvaa ja lounaspaikkaa etsimään. Miia oli ennakkoon etsinyt pizza paikan josta piti saada gluteenitonta pizzaa. Ravintola oli Rosso Pomodoro. Ravintolassa ilmeni kuitenkin ettei gluteenitonta pizzaa ole. Kaikissa muissa heidän ravintoloissaan ympäiri Italiaa kyllä on mutta heillä ei kun on niin pienet tilat. Jolla kulla oli pettynyt lounaskumppani. 😛 Lounaaksi Miia lopuksi söi grillattua kanaa joka oli peitelty mukavasti parmesaanilla. Oli kuulema ok. Mie söin tomaatti basilika pastaa. Maistui tomaatille, ei basilikalle ja oli taasen todella al denteä. Lie maan tapa. Vissiin Suomessa keitetään liikaa mutta itse kyllä pidän hieman kypsemmästä pastasta. 

Ruuan jälkeen haahuilimme pitkin pikkukatuja ja kävimme ostamassa suklaakaupasta hieman herkkuja. Herkut nyt minun mielestäni kuitenkaan olleet mitenkään kovin ihmellisiä mutta söihän niitä makeannälkään. Suuntasimme seuraavaksi kahville lähelle Rialton siltaa. Otimme myös viinit. Paikan tarjoilija oli kuolettavan hauska, not, kun joka kerta vessaan mennessä muisti kertoa että vessa löytyy kanaalista. Toisaalta juuri sillä kohtaa rantaa sen olisikin voinut uskoa kun pöytäämme kiiri ajoittan vieno viemärin tuulahdus.

Kas, kanaali ja kondoleja

Pikku silta
Lisää pikkukaduilla haahuilua. Erään pinen kujan varrella törmäsimme naamiokauppaan La Bottega dei Mascareri, jonka naamiot vaikuttivat selkeästi erilaisilta kuin turistikojuissa ympäri Venetsiaa. Päätimme mennä sisään. Sisältä löytyikin nuorehko mies valamassa naamioita. Tässä pienessä sivukujan kaupassa naamiot valettiin ja maalattiin itse, ja sen huomasi. Jos oikein ymmärsimme ovat Eyes wide shutissa käytetyt naamiot valmistettu juuri tässä pienssä putiikissa. Ostimme molemmat kaupasta naamiot. Myyjä oli todella kohtelias ja avulias. Hän kertoi myös että mikäli naamoit hajoaisivat matkalaukuissa voisimme ottaa yhteyttä ja hän hoitasi asian. Kuinka hän sen hoitaisi, vissiin tulis Suomeen korjaamaan. 😝


Naamiokaupalta jatkoimme matkaa Paolo Olbin kirjakauppaan. Siellä muisti- ja päiväkirjat sidotaan vielä käsin. Kirjat olivat kauniita ja ostin kaupasta pienen muistikirjan omistaja sedän höpötellessä meille italiaksi. Kaupasta lähdimme siirtymään hotellia kohti mutta pysähdyimme vielä viinille Santa Margheritan aukiolle alueella joka on nuorten suosiossa. Viini täällä oli selkeästi halvempaa kuin muualla ja turisteja ei juuri näkynyt. Paikalliset nuoret juhlivat aukiolla valmistujaisia ja pitivät aivan samanlaista älämölöä kuin kolleegansa Suomessa.

Olisko se kanaali?
Viinien jälkeen hotellille jossa pikainen suihku ja äkkiä lähi pizzeriaan, Bistro La Listaan syömään. Pizzeria oli sama jossa kävimme edellisenä päivänä lounaalla. Pizzani oli jälleen hyvää. Miia söi salaattia joka maistui salaatille. Syötyämme palasimme suorinta tietä hotelliin ja valmistauduimme yöpuulle. Yö hotellissa oli rauhallisempi ja nukkuminenkin onnistui edellisyötä paremin.
Edelleen surkean aamiaisen ja pahanmakuisen kahvin jälkeen suuntasimme rautatieasemalle ja kohti Veronaa. Päivä oli ihanan aurinkoinen. Juna oli ajoissa. Kyseessä oli jotakin perus lähijunan ja kaukojunan välimaastoon sijoittuva kulkuväline jossa ei ollut paikkaa isommille matkatavaroille. Jossakin vaiheessa juna tuli täyteen ja koska kassimme veivät vieruspaikkamme meni paikallisella vanhalla herralla siitä herne nekkuun ja hän huusi meille italiaksi jotakin josta emme sanoja ymmärtäneet mutta tarkoitus tuli selväksi. Emme asialle mitään kuitenkaan voineet joten annoimme herran rähjätä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7. - 9. matkapäivä Verona

Mitä tuli taas luvattua?

Efharisto Thassos!