Aamulla heräsimme auringonpoisteeseen. Tietenkin se alkoi
paistaa kun vaihdamme kaupunkia. Edellinen ilta olikin sitten mennyt osaltani
puhuessa posliinitorveen joten illasta ei suuria kertomuksia ole jaettavaksi.
Liekkö ollut jonkin asteinen ruokamyrkytys vai jatkoa edellisen päivän
ongelmille. Siis aamupalan kautta rautatieasemalle jossa iloksemme huomasimme
junamme olevan 15 min myöhässä. Lähes kaikki junat olivat 10-50 min myöhässä.
Sitä italialaista täsmällisyyttäkö?
Kun pääsimme junaan selvisi meille että paikkamme olivat
tuplabuukattu. Tietenkin. Onneksi tilaa kuitenkin oli ja pääsimme istumaan.
Bolognassa paikoillamme istuva perhe poistui junasta joten siirryimme omille
paikoilellemme. Toki toinen paikoistamme oli tuplabuukattu myös
Bologna-Venetsia välin mutta pöytäpaikoilla kun istuimme niin sovimme kaikki
penkkeihin ilman sylikkäin istumista. Joskin en tiedä kuinka pahoillaan
olisimme olleet jos olisimme kyseisen herran sylissä joutuneet istumaan...
Perille Venetsiaan saavuimme siis 15 min aikataulusta
myöhässä, ei siis vaikuttanut elämäämme millään lailla. Hotellimme Belle Epoque
löytyi kätevästi hyvin läheltä asemaa. Palvelu tiskillä oli melko
töksäyttelevää eivätkä respan poijjaat kertoneet mistään mitään. Paitsi
aamiaisajan. Aulan seinät olivat verhottu punaisella sametilla. Tuli meleen
bordelli. Huoneemme oli alakerrassa joten aavistelin jo huonoa yötä ja
seuraavaa aamua varten... Huone oli pieni ja tunsin oloni klaustrofobiseksi.
Seinien vihreä raitakuviointi ei parantanut asiaa. Ikkunasta näkymä oli
hotellin näköalahissiin. Ikkunaverhot kiinni siis. Huone oli kyllä siisti mutta
vessanpönttömme reunojen alla asustelee parvi joitakin nöttiäisiä. Lutikoita ne
eivät kuitenkaan oletettavasti ole koska niillä on siivet. Ellei sitten
evoluutio ole ehtinyt täällä edelle. Noita pörpäsiä on kuitenkin paljon eivätkä
ne huuhtoudu edes vedenmukana pois vaan osaavat perkuleet uida. Seuraava
ilonaihe jonka huomasimme oli se että meillä on yhteinen peitto! Jippiii!
Mitäpä muuta kaksi naista öisin toisiaan lämmitkääkseen tarvitseekaan kuin
tuplapeiton? Jännittävin asia huoneessa kuitenkin on se että seinät ovat
pehmustettu... Ymmärrän kyllä pehmusteiden tarpeen katsellesani seiniä ja
peittoa.
 |
| Bordellin, ei ku siis hotellin aula |
 |
| Bor... hotellihuone |
Lähdimme valloittamaan Venetsiaa. Lähtiessämme pyysin respan
poijjiilta että olisko mahdollista saada huoneeseen toinen peitto. Vastaus:
”Tottakai, onnistuu”. Siis Venetsian kaduille, tai siis lähimpään ravintolaan
lounaalle. Otin pizzaa, oli erittäin hyvää. Uskallauduin juomaan myös lasin
viiniä. Lounaan jälkeen menimme kahvilaan jälkkäri muffineille ja kaffeille.
Kahvi on edelleenkin tajuttoman hyvää täällä ja kahvilastakin löytyi Miialle
syötävää. Maissi- ja riisijauhosta tehty muffinsi.
 |
| Nomnom pizza |
Kahvien jälkeen kiertelimme päänmäärättömästi katuja ja
kujia. Ylitimme sillan toisensa perään. Turisteja oli paikkapaikoin
paaaaaljooon mutta ajoittain oli hyvinkin hiljaista. Krääsä kojut ja kaupat
ovat vallanneet kaupungin. Joka puolella myydään naamioita ja väitettyä Muranon
lasia. Ohitimme myös ihanan suklaakaupan mutta se oli niin tupaten täynnä väkeä
etten mennyt sisään. Miia kävi nappaamassa maistiaisia jotka olivat herkkua.
 |
| Krääsäkauppojen ikkunoita | | | |
|
|
|
 |
| Katutaidetta eräällä piazzalla |
| |
| Sulaa suklaata |
Vaeltelu johti meidät Rialton silalle joka on ollut
Venetsian kaupankäynnin keskus. Silta oli kansoitettu turreilla. Istahdimme
sillan viereen viinille ja ihailimme Venetsian taloja ja condoleja. Viini ei
ollut hyvää, oli jotakin talonviiniä ja maksoi paljon. Sillalta lähdimme
suuntaamaan kohti hotellia. Pienillä kujilla jotka kulkevat ristiin rastiin
suunnistaminen on hieman hankalaa. Varsinkin kun kartasta puuttuu yli puolet
kujista. Miian googlemaps kertoi että olimme jo melko lähellä hotellia kunnes
aloimme suunnistamaan sen mukaan mikä näytti Miiasta kivemmalle kujalle...
hieno idea joka johti siihen että olimme pian melkein lähtöpisteessämme.
Suunnistusta eivät helpottaneen pönpötit (uskoakseni ovat kirkon torneja) joita
Miia uskoi nähneensä jo aimmin, mie en. No eipä silti. Kujilla harhailu ja
kanaaleiden töllistely oli varsin hauskaa joten muutama ylimääräinen mutka ei
haitannut ja lopulta pääsimmekin hotellille.
 |
| Rialton silta |
 |
| Miia, viini ja tupakka |
 |
| Taidetta kanaalilla |
 |
| Sehän on Venetsia! |
Huoneeseen tultuamme totesin ettei toista peittoa oltu tuotu.
Kävin kysymässä asiaa respasta jossa oli nyt eri henkilö. Respan setä ei ollut
kuullutkaan moisesta ja kysyi minulta kelle olin asiasta puhunut. No mistä mie
nyt sen nimen tietäisin joten selittelin vaan jotain nuoremmista miehistä.
Respan setä sanoi ettei voi tehdä asialle mitään koska huonesiivoojat ovat jo
lähteneet kotiin ja asia kuuluu heille. Siis, mie en ole koskaan ymmärtänyt
etelässä miten hotelleissa yksi asia kuuluu yhdelle ja toinen toiselle.
Madeiralla emme saaneet kaukosäätimeen uusia pattereita koska respantyöntekijällä
ei ollut lupaa ja avaimia mennä huoneeseen jossa paristoja on. Siis
respantyöntekijä on jokapaikan höylä jonka tehtävä on auttaa asiakasta kaikin
tavoin eikä levitellä vain käsiää. Minun piti vielä ihan itse kirjoittaa lappu
siivoojalle peitosta, edes sitä ei setä voinut tehdä. Sanonko mitä! Edessä oli
siis yö saman peiton alla, ihanaa!
Huoneessa pikainen tursotus, suihku ja sitten lähdimmekin
metsästämään illallispaikkaa. Ravintola valikoitui sen perusteella että
ikkunassa oli lappu jossa ilmoitettiin että tarjolla on myös gluteenivapaata
pastaa. Ravintola oli selkeästi perheenpyörittämä ja vanhahko tarjoilija setä
selitti auliisti gluteenittomat vaihtoehdot. Miia otti sienipastaa, mie päivän
kalaa. Kummankaan ruuat eivät olleet kummoisia. Minun kalafileeni oli pieni ja
Miian pasta hieman turhankin al dentteä. Suurin yllätys oli lasku. Päivän kalan
piti olla 8e/100g. Fileeni oli häthätää ehkä 150g mutta sen hinta oli 18e.
Sanonko mitä! Oli vissiin file kutistunut grillatessa... heh. Olisi asiasta kai
voinut äläkän nostaa mutta kun ei sattunut vaaka laukkuun niin turhapa siitä
oli kai räpiköidä. Ei jatkoon!
Hotellille mennessä otin pari kuvaa kanaalista mutta sitten
suuntasimmekin jo takaisin hotelliin. Huone ahdisti edelleen kuten ajatus
yhteisestä yöstä saman peiton alla. Yritin katsella hetken koneelta ohjelmaa
mutta hotellin wi-fi on niin onneton että 25min ohjelman lataaminen olisi
kestänyt 3h. Luovutin ja aloin nukkumaan. Sänky ja tyyny olivat epämukavia.
Heräsin aina kun liikahdin. Säikähdin sydänjuuriani myöten kun avasin silmäni
ja Miian naama oli 10 sentin päässä omastani...hilauduin lähemmäs sängyn
reunaa. Todella huonosti nukutun yön kruunasi se kun aamupalaa valmistelevan
keittiön melu alkoi kantautua huoneeseemme aamuyöstä ja myöhemmin ihmiset
alkoivat vetää laukkujaan alas portaita jotka ovat suoraan yläpuolellamme. Myös
kaikki keskustelun äänet kantautuivat huoneeseemme. Korvatulpatkaan eivät
pelastaneet tilannetta. Aamulla vihreästä pehmustetusta huoneesta löytyi
lentävän pörpäsparven lisäksi kaksi äksyä peikkoa jotka eivät tulleet yhtään
onnellisemmaksi kurjasta aamupalasta ja pahanmakuisesta kahvista.
Kaisailimme itsemme ja läksimme matkaan. Ensin suunnistimme
juutalais ghettoon jossa juutalaisten tuli asua melkein kolme vuosisataa kunnes
Napoleon kumosi käytännön 1700-luvun lopulla. Edelleen alueelta löytyy kosher
kauppoja ja ravintoloita. Ghetossta suuntasimme juomaa parempaa kahvia. Tuli
vähän parempi mieli.
 |
| Miia hengailee ghettossa |
 |
| Hyvää kahvia |
 |
| Kanava ja kondoli |
|
 |
| Pyykiin kuivausta paikallisittain |
Kahvin jälkeen lähdimme suuntamaan Pyhän Markuksen
tuomiokirkolle. Matkalla käväisimme parissa kirkossa mutta niissä ei saanut
kuvata. Ilmeisesti kännykkäkameralla kuvaaminen ei ole kuvaamista... 😯 tai
niin päättelin ihmisten puuhista. Talojen seinissä on hyvin reittiohjeita
ainakin päänähtävyyksille joten Pyhän markuksen katedraalille oli helppo
löytää.
 |
| Pyhän Markuksen katedraali kurkistaa |
Katetdraali on ylenpalttinen niin sisältä kuin ulkoakin.
Kirkon pääovea koristavat kopiot hevosista joiden alkuperäiset versiot löytyvät
sisältä kirkosta. Noita hevos raasuja on kuskailtu ympäri eteläistä Euroopaa
sotasaaliinaa pitkin vuosisatoja. Ise katedraaliin on osin ilmainen
sisäänpääsy. Kastekappeli ja alttarintakaosa ja yläkerta ovat maksullisa mutta
itse kirkkosalia pääsee katsomaan ilmaiseksi. Kirkon katto on kauttaaltaan
kullattujen mosaiikkien peitossa. Hiukka turhan pröystäilevää minun makuuni
mutta vaikuttavaa yhtä kaikki. Kirkkoon ei saa viedä reppuja jos sellainen
sattuu olemaan se täytyy viedä säilytykseen. Ovella ollut italialainen mies
huitoi ja ohjeisti minua asiasta italiaksi. Laukku säilytykselle ei ollut
minkään valtakunnan opasteita ja kotvan hyrränä pyörittyämme löysimme sen
vihdoin pimeältä sivukujalta. Ehdin melkein luovuttaa koko asian.
Venetsian uppoaminen näkyy selkeästi Pyhän Markuksen
kirkossa ja aukiolla. Kirkossa vettä oli noussut useassa kohdassa ja lattioille
ja kirkkoa kannattalevat pylväät olivat selkeästi painuneet. Aukiolla
ollessamme alkoivat viemärit työntää vettä aukiolle nousuveden noustessa.
Meinasi varpit kastua.
 |
| Kahvila Pyhän Markuksen kirkon aukion reunalta |
Seuraavaksi suuntasimme Dogen palatsin ohi kohti Huokausten
siltaa joka minulta olisi jäänyt ilman Miiaa täysin huomaamatta. Pari pakolista
turrekuvaa ja lounaspaikkaa etsimään. Miia oli ennakkoon etsinyt pizza paikan
josta piti saada gluteenitonta pizzaa. Ravintola oli Rosso Pomodoro.
Ravintolassa ilmeni kuitenkin ettei gluteenitonta pizzaa ole. Kaikissa muissa
heidän ravintoloissaan ympäiri Italiaa kyllä on mutta heillä ei kun on niin
pienet tilat. Jolla kulla oli pettynyt lounaskumppani. 😛 Lounaaksi Miia
lopuksi söi grillattua kanaa joka oli peitelty mukavasti parmesaanilla. Oli
kuulema ok. Mie söin tomaatti basilika pastaa. Maistui tomaatille, ei
basilikalle ja oli taasen todella al denteä. Lie maan tapa. Vissiin Suomessa
keitetään liikaa mutta itse kyllä pidän hieman kypsemmästä pastasta.
Ruuan jälkeen haahuilimme pitkin pikkukatuja ja kävimme
ostamassa suklaakaupasta hieman herkkuja. Herkut nyt minun mielestäni
kuitenkaan olleet mitenkään kovin ihmellisiä mutta söihän niitä makeannälkään.
Suuntasimme seuraavaksi kahville lähelle Rialton siltaa. Otimme myös viinit.
Paikan tarjoilija oli kuolettavan hauska, not, kun joka kerta vessaan mennessä
muisti kertoa että vessa löytyy kanaalista. Toisaalta juuri sillä kohtaa rantaa
sen olisikin voinut uskoa kun pöytäämme kiiri ajoittan vieno viemärin
tuulahdus.
 |
| Kas, kanaali ja kondoleja |
 |
| Pikku silta |
Lisää pikkukaduilla haahuilua. Erään pinen kujan varrella
törmäsimme naamiokauppaan La Bottega dei Mascareri, jonka naamiot vaikuttivat selkeästi erilaisilta
kuin turistikojuissa ympäri Venetsiaa. Päätimme mennä sisään. Sisältä löytyikin
nuorehko mies valamassa naamioita. Tässä pienessä sivukujan kaupassa naamiot
valettiin ja maalattiin itse, ja sen huomasi. Jos oikein ymmärsimme ovat Eyes
wide shutissa käytetyt naamiot valmistettu juuri tässä pienssä putiikissa.
Ostimme molemmat kaupasta naamiot. Myyjä oli todella kohtelias ja avulias. Hän
kertoi myös että mikäli naamoit hajoaisivat matkalaukuissa voisimme ottaa
yhteyttä ja hän hoitasi asian. Kuinka hän sen hoitaisi, vissiin tulis Suomeen
korjaamaan. 😝

Naamiokaupalta jatkoimme matkaa Paolo Olbin kirjakauppaan.
Siellä muisti- ja päiväkirjat sidotaan vielä käsin. Kirjat olivat kauniita ja ostin
kaupasta pienen muistikirjan omistaja sedän höpötellessä meille italiaksi. Kaupasta
lähdimme siirtymään hotellia kohti mutta pysähdyimme vielä viinille Santa
Margheritan aukiolle alueella joka on nuorten suosiossa. Viini täällä oli
selkeästi halvempaa kuin muualla ja turisteja ei juuri näkynyt. Paikalliset
nuoret juhlivat aukiolla valmistujaisia ja pitivät aivan samanlaista älämölöä
kuin kolleegansa Suomessa.
 |
| Olisko se kanaali? |
Viinien jälkeen hotellille jossa pikainen suihku ja äkkiä
lähi pizzeriaan, Bistro La Listaan syömään. Pizzeria oli sama jossa kävimme
edellisenä päivänä lounaalla. Pizzani oli jälleen hyvää. Miia söi salaattia
joka maistui salaatille. Syötyämme palasimme suorinta tietä hotelliin ja
valmistauduimme yöpuulle. Yö hotellissa oli rauhallisempi ja nukkuminenkin
onnistui edellisyötä paremin.
Edelleen surkean aamiaisen ja pahanmakuisen kahvin jälkeen
suuntasimme rautatieasemalle ja kohti Veronaa. Päivä oli ihanan aurinkoinen. Juna oli ajoissa.
Kyseessä oli jotakin perus lähijunan ja kaukojunan välimaastoon sijoittuva
kulkuväline jossa ei ollut paikkaa isommille matkatavaroille. Jossakin
vaiheessa juna tuli täyteen ja koska kassimme veivät vieruspaikkamme meni
paikallisella vanhalla herralla siitä herne nekkuun ja hän huusi meille
italiaksi jotakin josta emme sanoja ymmärtäneet mutta tarkoitus tuli selväksi.
Emme asialle mitään kuitenkaan voineet joten annoimme herran rähjätä.
Kommentit
Lähetä kommentti